KUKA PYSÄYTTÄISI AJATUSTEN VIRRAN, TAI EDES OHJAISI SEN SELKEISIIN UOMIIN?

Haluatko kuunnella tekstin lukemisen sijaan? Voit tehdä sen tästä:

Ääninauhan taustamusiikki: Youth by @iksonmusic

Olen käynyt läpi syvän uupumuksen. Toipumisvaiheessa etsin keinoja sekä fyysisen että psyykkisen tasapainon löytämiseksi. En tässä tekstissä kuitenkaan puhu nyt fyysisestä toipumisesta, vaan psyykkisestä tasapainon etsimisestä.

Kun puhutaan levottomasta mielestä, ajatusten taukoamattomasta juoksusta, jossa et saa kiinni olennaisimpia ajatuksia, vaan ne sinkoilevat aiheesta ja kohteesta toiseen, mielen rauhoittamisesta tulee tärkeä osa elämää. Näin myös itse koin. Mieleni oli lähtenyt nopeaan liikkeeseen, ja kiihtynyt kehoni ja elämäntapani mukana nopeaan juoksuun, eikä se halunnut pysähtyä. Oli koko ajan asioita joita piti muistaa, varmistaa tai huolehtia. Ja jos ei  ollut sen hetkisiä asioita, joita mietiskelin, aivoni kyllä järjesti toimintaa. Ajatukset sinkoilivat asiasta toiseen ilman mitään määränpäätä, tai edes mitään logiikkaa. Olin siis kokonaisuudessani koko ajan levottomassa, näkymättämässä liikkeessä. 

Epäilen, että nyky-yhteiskunnassa tämä on monelle muullekin tuttu tunne, ja olomuoto. Jopa niin tuttu, että emme huomaa edes sitä, vaan siitä on tullut se normaali. Lisäksi aktivoimme näitä järjestelmiä sosiaalisen median, ja jatkuvan tietotulvan avulla. Ei ole edes tilaa pysäyttää tätä liikettä. Havahdumme usein vasta sitten huomaamaan tämän jatkuvan liikkeen, kun se yltyy niin kovaksi, että emme enää pysty nukkumaan. Ajatus vain kulkee, ja kulkee. Uni ei voi tulla, kun mietimme asioita, joita huomenna tulee hoitaa, tai lähetimmekö sähköpostin, joka oli päivällä lähetettävä, entä oliko tyttären hammaslääkäri huomenna, muistinko perua kokouksen hammaslääkärikäynnin alta. Tämä ajatusten juoksu, ja epälooginen hyppiminen asiasta toiseen ei tuntunut enää hyvälle. Aloin etsiä keinoja mielen rauhoittamiseen.

Mindfulness vai meditaatio?

Etsiessäni keinoja mielen tasapainoon, mitäs muuta vastaan tulee kuin meditaatio, tai mindfullness. Mitä eroa näillä on? Mindfulness harjoitukset voivat tapahtua missä, ja milloin tahansa. Siinä on tarkoitus pysyä tietoisena ympäristöstä, omasta kehosta, liikkeestä ja sen tuntemuksista. Sitä voi tehdä kaikissa arkesi askareissa. Olet läsnä jokaisessa hetkessä. Mindfulness on tietoisuutta, jota voi harjoittaa sekä muodollisesti,  että epämuodollisesti. Epämuodollisessa harjoituksessa voit yrittää olla tietoisempi kaikesta mitä teet. Muodollinen harjoitus on sen sijaan meditaatiota. No, harjoittelijan kannalta tuskin on merkitystä, millä nimellä harjoitus tapahtuu. Olennaisempaa taitaa olla se, että harjoitus tuottaa tulosta.

Mitä meditaatio on?

Meditaatiota on tietoinen pysähtyminen ja keskittyminen mieleen. Meditaatio on ennen kaikkea mielen tyhjentämistä ajatuksista. Tämä tila saavutetaan pysymällä keskittyneenä nykyhetkessä jonkin toiminnan, tai muun menetelmän avulla. Voimme seurata hengityksemme liikettä, tai sitä miltä hengityksemme tuntuu. Voimme tehdä kehomeditaatiota keskittymällä kehomme jokaiseen osaan tietoisesti osa kerrallaan. Voimme keskittyä ympäristömme ääniin ja liikkeeseen niin, että keskittymisemme on aina tiiviisti siinä asiassa, johon haluamme huomiomme suunnattavan. Kun ajatuksemme herpaantuu, käännämme huomiomme lempeästi takaisin hengitykseen, tai kehoomme, mikäli teemme kehomeditaatiota. Tarkoitus ei ole hermostua, mikäli ajatus karkaa uudelleen ja uudelleen, vaan aina palauttaa huomio lempeästi takaisin.

Meditaatiossa kehitämme siis mieltämme keskittymisen avulla. Pyrimme tulemaan tietoiseksi päämme sisällä liikkuvista ajatuksista. Samalla opimme poimimaan kaiken päänsisäisen hälinän keskeltä ne olennaiset tiedon osat, jotka ovat meille tarpeellisia. Meditointi parantaa keskittymiskykyämme. Osa meditoinnin tavoitteena on pyrkiä tietoisesti rauhoittumaan, ja ottamaan käyttöön sisäisiä voimavaroja. Meditoinnin aikana hengitys hidastuu ja hapen kuljetus vähenee. Meditaation on todettu alentavan mm.stressiä. Stressin vähenemisellä luonnollisesti on meihin hyviä vaikutuksia, mm elimistön puolustuskyvyn lisääntymisenä. Eräiden tutkimusten mukaan säännöllisellä meditoinnilla näyttäisi olevan vaikutusta myös korkean verenpaineen alenemiseen, sekä insuliiniaineenvaihdunnan kohentumiseen.

Tutkijat ovat havainneet, että meditointi saa tietyt aivoalueet  aktivoitumaan, ja toisten alueiden toiminnan vähenemään. Aivot vaihtavat meditoinnin aikana pakenemis tilan rennompaan olotilaan. Meditoinnissa aktivoituu etenkin aivojen vasen otsalohko, jonka tehtäviin kuuluu ahdistuksen vähentäminen, ja myönteisten ajatusten tuottaminen. Tämän vuoksi meditaatiolla on suotuisia vaikutuksia ahdistuksen ja masennuksen alenemiseen. On todettu erilaisissa tutkimuksissa, että tilan, ja tilan rajoitusten taju alenee. Tämä johtuu meditoidessa päälaenlohkon toiminnan vähenemisestä. Kyseine alue aivoista ylläpitää käsitystä ajasta ja paikasta. Tästä johtuen meditoija voi kokea olevansa yhtä koko universumin kanssa.

Kuinka siinä onkaan helppo onnistua, kun suoritamme toipumistammekin?

Koska kaikki edellä kirjoittamani hyvät tulokset, ja meditaation ominaisuudet kuulostivat oikein hyvälle, olin varma että tässä olisi avain ja ratkaisu ongelmaani. Etenkin stressin aleneminen, ja aivojen rennompi olotila houkutti kokeilemaan harjoituksia. Mutta, en kokenut lainkaan miellyttävänä pötkötellä alustalla, tai istua selkä suorassa, yrittäen pitää vauhdilla pomppivat ajatukset jotenkin aisoissa. Koitin luottaa että mieli kyllä rauhoittuu kun sinnikkäästi istun, ja harjoittelen. Mutta ei se toiminut. Saatuani riittävästi kokemuksia istuskelusta, jossa selkääni alkoi joka kerta särkeä, jalat puutuivat ja ajatukset karkasivat joka toinen sekunti johonkin, päätin että tämä ei olekaan minun juttuni. Ehkä joku, joka on jo tasapainossa ajatustensa kanssa, nauttii tästä ja osaa tehdä oikein. 

Kokeilin erilaisia rentoutusharjoituksia, joissa mieli ja keho pääsee syvään rentoutumisen tilaan. Enkä voinut käsittää kuinka joku voisi nukahtaa kesken harjoituksen. Itse olin täysin tietoinen kaikesta mitä ohjaaja sanoi, tai mitä ympärilläni tapahtui. Olin niin tiukasti kiinni siinä, että minun oli pidettävä kaikki ohjat käsissäni, etten enää osannut päästää irti. 

Tein mielikuvamatkoja erilaisten ohjattujen harjoitusten myötä. Kokeilin ohjattuja meditaatioharjoituksia, aloittaen keho meditaatiolla. Makoilin alustalla ja kuuntelin rauhoittavaa ääntä. Kiinnitä huomiosi varpaisiin, tunne miltä isovarpaasi tuntuu…ja joka ikinen varvas yksitellen. Kauanko tätä pitää jatkaa, ehtii mennä koko päivä jos koko keho on käytävä tähän tahtiin. Turhauduin. Oikeastaan mikään edellä mainittu asia ei saanut minua vakuuttuneeksi että minun tulisi jatkaa meditaatiota. Mikään selityksistä ei ollut riittävän perusteellinen ja syvä, että se olisi motivoinut minua. Minä en löytänyt selitystä sille, MIKSI minun olisi luotava vahvempi keho yhteys, joten ilman selkeää selitystä en kokenut mielekkyyttä harjoitteluunkaan. Oli kuin olisin tehnyt jotain äärimmäisen tylsää tehtävää, pyöritellyt rengasta edestakaisin, tai muuta turhaa, jonka tarkoitusta en käsittänyt. 

Löysin kyllä lopulta meditoinnille syyn, joka sai minut motivoitumaan siitä. Avaan asiaa hieman myöhemmin tässä tekstissäni, kohdassa ; Omia oivalluksia.

Sinnikkyys palkitaan

Ajattelin että kun löytäisin mielen tasapainoa, myös keho hyötyisi siitä. Tämän vuoksi hankalasta alusta huolimatta jatkoin sopivan tavan etsimistä. Lopulta löysin Timo Klemolan kirjoittaman kirjan, Mindfulness, Tietoisuuden harjoittamisen kirja. Mielenkiinnosta luin myös sen.

Luettuani Klemolan kirjan, hänen tapansa tuoda asioita esille, sai minut jälleen kokeilemaan mindfulness harjoitusta. Tapa jolla hän asiat havainnollisti, sai minut hahmottamaan harjoituksen paremmin. Hän kuvaa kirjassaa neljää eri tietoisuuden aspektia, joita käsittelee nimillä Ykä, Kake, Pera ja Mä. Koitan lyhyesti kertoa, mitä nämä nimet kuvaavat . 

Ykällä tarkoitetaan sisäistä egoamme, joka on lähes koko ajan äänessä. Se on se tietoisuuden aspekti, joka tuottaa ajatuksia juuri kun meidän tulisi nukahtaa,  tai kun heräämme keskellä yötä, ja koitamme nukahtaa uudelleen, se estää unen tulemisen stressi ajatuksilla, jotka luonnollisesti liittyvät joko menneeseen tai tulevaan. Egolle ei ole olemassa nyt hetkeä. Kake puolestaan tarkoittaa kehon aistimusta, kehotietoisuuttamme. Sitä mitä voimme kehossamme tuntea. Peralla Klemola tarkoittaa mielemme hiljaisuutta, joka on mielen toiminnan konteksti. Pera on eräänlainen tietoisuuden perusta. Itse koin Peran sijaitsevan jossakin rintakehäni takaosassa, josta se paljastui kun viimein sain kaiken hälinän edestä hiljennettyä. Kirjassa mainittu Mä, on meidän havainnoiva tietoisuutemme, havainnoivan itsen näkökulma. Harjoituksissani sijoitin tämän Mä-henkilön hieman itseni ulkopuolelle, josta oli helpoin tarkastella mitä minussa milloinkin tapahtui. 

Koska itselleni Klemolan tapa tuoda harjoitus esille tuntui helpoimmalle ja koin siitä eniten apua saavani, haluan siksi antaa lyhyen esimerkin helposta harjoituksesta: Istut hyvässä, miellyttävässä asennossa. Hengitä keskittyneesti sisään ja ulos. Tarkoitus olisi hengittää ns. palleahengitystä. Hengitettäessä ulos lasketaan joko ääneen tai mielessä “yyyyk”, ja sisään hengitettäessä “Kssii”. Pyritään keskittymään hengitykseen laskien yhdestä kymmeneen. Jos mieli karkaa vaeltelemaan, palataan harjoitteluun, ja  aloitetaan laskeminen alusta. Tässä kohdin yleensä turhauduin aiemmin tehdessäni harjoituksia. Mutta nyt minulla oli kohde, jota niin sanotusti voin opastaa. Eli kun mieleni karkasi ajatukseen “mitähän laittaisin ruoaksi?”, sanoin  mielessäni. “Jaa, Ykä on äänessä. Sovitaan, että nyt vain ollaan, ja lasketaan”, Ja palasin takaisin harjoitukseen. Samaan aikaan kun keskityin hengitykseen, ja sen laskemiseen, pystyin tuntemaan kehon (Kaken) viestit ja tuntemukset. Ja lopulta tavoittamaan Peran, joka antoi lopulta sen rauhan ja läsnäolon vahvan tuntemuksen. Ehkä tämä kasvatti kärsivällisyyttä ja hyväksyntää myös itseäni kohtaan.

Omia oivalluksia, miksi siis meditoin, mitä sillä haemme?

Meditaatiosta löytyy paljo tietoa, kuten aiemmastakin tekstistä kävi ilmi, vaikka esittelin aihetta varsin suppeasti. Halusin kuitenkin itse selvittää, miksi tein, ja teen jotain? Mitä haemme toiminnallamme? Käsittelin edellisessä blogissani ihmisyyden perusolemusta, sitä mitä olemme persoonamme takana. Kuka olemme tänne tullessamme. Ja totesin tekstissäni, että oikea olemuksemme on Oleminen.  Sieltä löysin syvimmän syyn meditoinnilleni. 

Jos et vielä ole lukenut aiempaa blogiani, pääset lukemaan sen tästä.

Tajusin, että kehomeditaation tärkeys korostui uupumuksessa siinä, että saisin yhteyden kehooni,  siihen upeaan koneistoon, jonka avulla navigoimme täällä eteenpäin. Halusin kuulla kehooni varastoitujen tunteiden kertomukset, ja alkaa kuulemaan ne viestit, jotka kertovat seuraavan askeleen, ja suunnan elämässäni.  Suorittaessani elämää, lakkasin kuuntelemasta kehoni viestejä, väsymyksestä, levon tarpeesta, kivuista, rajoista jne. Koska olin päättänyt päivän aikana tehtävät asiat jo aamulla, en suostunut istumaan kesken töideni. En ehkä olisi jaksanut enää jatkaa, jos olisin antanut periksi, ja kuunnellut mitä minä oikeasti tarvitsen. Suorittavalle mielelle, ei ole mitään pahempaa, kuin todeta että nyt en enää jaksa.  Suorittaminen oli katkaissut yhteydet kehon viesteihin. Lääkärin neuvo liikkua oman voinnin ja tuntemuksen mukaan, lähinnä huvitti. En olisi uupunut, jos olisin osannut kuunnella kehoni viestejä. Meditoinnilla, ja mindfulnessilla palautin vähitellen tämän tärkeän yhteyden. Opin kuuntelemaan kehoni viestit, ja sen mitä sinne olen varastoinut myöhempää kohtaamista varten.

Mikä on meditaation todellinen tarkoitus?

Pohtiessani syntymää, ja olemustamme, tajusin mikä todellinen meditaation tarkoitus, ja tavoite on. Kuten aiemmin kirjoitin, meditaatiosta on todettu erilaisissa tutkimuksissa, että tilan, ja tilan rajoitusten taju alenee. Voimme hetkellisesti kokea olevamme yhtä universumin kanssa. Kun oikea olemuksemme on oleminen, tasapaino, ilo, rauha, ja rakkaus, sekä myös tietoisuus, tässä hetkessä, siihen juuri pyrimme meditaatiossa. Siihen olemukseen joka on meissä aidoin osa meitä itseämme. Lisäksi pohdin edellisessä blogissani; jos olemme Jumalan kuvia, onko meissä kaikki tieto valmiina, onko meillä todellisuudessa fyysisiä rajoja. Eikö juuri tähän päästä sinnikkäällä meditoinnilla, tavoittamaan tietoa, joka on olennaisinta meille siinä hetkessä, kadottamaan mielessämme luomamme tila ja tilan rajoitukset, sekä pääsemään siihen olotilaan jossa koemme elämän itsessämme ja ympärillämme sellaisena kuin se tapahtuu. Kokemaan tila, jossa olemme yhtä universumin kanssa.  Meditaatio onkin siis keino palata todelliseen olomuotoomme, edes hetkeksi. 

Jotta näin pitkälle ja syvälle pääsisimme, matka voi olla pitkä, ja kokeilla kärsivällisyyttä, kuten kertomukseni omasta kokemuksestakin sen todistaa. Olisin kaivannut alkuun lyhyitä meditaatio hetkiä, jotka hetkeksi pysäyttävät ajatukseni, lyhyitä taukoja, joissa toisinaan saan vain hetken levähtää omilta ajatuksiltani, joissa ohjataan kohti itseni välittämistä, stressistä vapautumista, tuntemaan kehoni, mutta nopeammin kuin pitkissä kehomeditaatoissa. Olisin kaivannut syitä miksi teen erilaisia harjoituksia. Hyvä syy harjoituksen takana olisi motivoinut turhautumisen ylitse, ja vienyt kohti sitä lopputulosta, jossa lopulta pääsen tilaan jossa olin silloin kun tänne saavuin.

Tällaisia lyhyitä, lempeitä ohjattuja meditaatioita, joita uupunut, stressaantunut, ahdistunut ja väsynytkin mieli jaksaa kuunnella ja seurata, löytyy Kosketuksen Lämmön sivuilta osoitteesta https://kosketuksenlampo.fi, lisäilen näitä sinne vähitellen.

Heräsikö tekstin myötä ajatuksia, joita haluaisit jakaa? – Jaa ajatuksiasi kommenteissa: